Suomessa voi opiskella musiikkia niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin ympäri Suomen. Musiikkiopinnot eroavat melko paljon monista muista akateemisista opinnoista, mutta itse soittamisen lisäksi opintoihin kuitenkin sisältyy usein myös teoreettisia ja esimerkiksi historian opintoja. Musiikkikoulutus on niin maailmalla kuin Suomessakin usein erittäin arvostettua, ja musiikin korkeakouluopinnot antavat mahdollisuuden toimia niin ammattimuusikkona ja soittajana kuin opettajanakin, riippuen siitä, millaisia opintopolkuja valitaan. Moni haaveileekin musiikkikoulutuksen myötä pääsevänsä unelma-ammattiinsa, mutta jo pelkkä musiikin opiskelu saattaa olla unelmien täyttymys. Käytännössä jokaisella, joka hakeutuu musiikin korkeakouluopintojen pariin, on jo monipuolista kokemusta alalta, kuten esimerkiksi soittamisesta tai laulamisesta, eikä opintoja siis aloiteta aivan perusteista. Monet hakijat ovat kuitenkin myös luonnostaan lahjakkaita, joten mitään virallista vaatimusta asiasta ei ole. Joka tapauksessa musiikkikoulutus Suomessa on erittäin rikasta ja tasokasta, ja se pitää sisällään monenlaisia vaihtoehtoja. Korkeakoulumahdollisuuksia on kuitenkin olemassa vain kourallinen, mikä on toisaalta ymmärrettävää melko pienen maan kyseessä ollessa.

Missä ja miten opiskella musiikkia?

Suomessa musiikkitiedettä voi opiskella esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Vaihtoehtoja on siis useampia, joten jos ala kiinnostaa, kannattaa huolella tutustua kaikkiin

jokaiselle musiikista kiinnostuneelle. vaihtoehtoihin. Kaikissa musiikin alan oppilaitoksissa voi suoritta sekä kandidaatti- että maisteriopinnot. Tällä tasolla opinnot ovat korkeatasoisia, ja samalla vaativia. Musiikin parissa voi kuitenkin opiskella monenlaisia asioita, ja moni tähtää arvostettuun ja haastavaan ammattiin. Itse musiikkitieteen lisäksi on mahdollista opiskella esimerkiksi musiikkikasvatusta ja musiikkiterapiaa. Musiikkiopinnot voivat siis tähdätä hyvin erilaisiin ammatteihin, eikä läheskään kaikista suinkaan lopulta tule ammattimuusikoita. Vain taivas on rajana, kun puhutaan musiikista alana. Kannattaa myös huomata, että musiikkia voi opiskella myös avoimen yliopiston puolella niin Helsingissä kuin Jyväskylässäkin. Aina musiikin opintojen ei siis tarvitse tähdätä tutkintoon saakka, vaan niitä voi suorittaa myös oman mielenkiinnon takia. Musiikkialan ihmiset ovat yleensä hyvin luovia, ja Suomeen on onnistuttu luomaan todella monipuolisia opiskelumahdollisuuksia, joiden joukosta löytyy sopiva vaihtoehto